Murtomäki 2 tuulivoiman osayleiskaava

Murtomäki 2 tuulivoiman yleiskaavan hankkeen tiedot ja käsittelyvaiheiden materiaalit on koottu tälle hankesivulle. Täältä löytyy ajantasainen tieto kaavaprosessista koko kaavaprosessin ajan.

YIT Suomi Oy suunnittelee enimmillään 17 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa Pyhäjärven Murtomäen alueelle.

Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 280 metriä. Murtomäki 2 tuulivoimapuisto kattaa noin 2 665 hehtaarin laajuisen alan. Tuulivoimapuisto sijoittuu yksityisten maanomistajien, Metsähallituksen ja muutaman muun metsätaloutta yritystoimintana harjoittavan yrityksen maille.

Tehtävänä on laatia alueelle osayleiskaava, jolla luodaan edellytykset tuulivoimapuiston rakentamiselle.

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) toteutetaan kaavaprosessin kanssa yhteismenettelyssä. Aloitusvaiheessa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS) liitetään ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma. Valmisteluvaiheessa YVA-selostus liitetään kaavan valmisteluaineistoon. Menettelyn tuotteena syntyy osayleiskaava ja hankkeen ympäristövaikutusten arviointi.

Kaupunki toimii prosessin johtajana ja hoitaa kaavaprosessin kuulemisten lisäksi myös YVA-kuulemiset. Yhteismenettely on sovittu 9.11.2021 pidetyssä YVAL 8 § mukaisessa viranomaisten ennakkoneuvottelussa.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toimii yhteysviranomaisena ja YVA-asiantuntijana. ELY-keskus tarkistaa YVA-selostuksen ja antaa siitä perustellun päätelmän ennen kaavan siirtymistä ehdotusvaiheeseen.

Kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aikana järjestetään kolme julkista nähtävilläoloa, joiden aikana osallisilla ja muilla kansalaisilla on mahdollisuus antaa mielipiteensä ja muistutuksensa hankkeesta ja vaikutusten arvioinnista.

OAS sisältää yhteismenettelyn kuvauksen, hankkeen kuvauksen, suunnitelman osallistumisesta, ympäristövaikutusten arviointisuunnitelman sekä hankealueen nykytilan kuvauksen.

Tekninen lautakunta käsitteli Murtomäki 2 osayleiskaavan luonnoksen ja ympäristövaikutusten arviointiselostuksen ja asettaa ne nähtäville 1.2 - 29.3.2023 väliseksi ajaksi. Nähtävilläolon aikana järjestettiin yleisötilaisuus keskiviikkona 1.3.2023.

Kaupunginhallitus käsitteli Murtomäki 2 osayleiskaavan ehdotuksen 22.1.2024 ja asettaa sen nähtäville 29.1 - 28.2.2024 väliseksi ajaksi.  Nähtävillä olon aikana järjestetttiin yleisötilaisuus 6.2.2024.

Hankkeelle on perustettu seurantaryhmä, joka on aloittanut 30.11.2021.

 

Liite Koko
Kuulutus_ehdotusvaihe_OYK_Murtomäki2.pdf 85.6 kt
Lausuntopyyntö_ehdotusvaihe_OYK_Murtomäki2.pdf 85.95 kt
KAAVAKARTTA_2024-01-12_OYK_Ehdotus_KH_2024_01_22.pdf 19.23 Mt
KAAVASELOSTUS_Murtomaki_2_OYK_Ehdotus_KH_2024_01_22.pdf 30.15 Mt
LIITE_1_Murtomaki_OAS-YVA-suunnitelma_2021_12_08_aikataulu_tark_2024_01_12.pdf 14.1 Mt
LIITE_2_Murtomaki_2_OAS_YVA_slma_vastineet_09012023.pdf 177.65 kt
LIITE_3_YVA_selostus_lue_tämä.pdf 6.31 kt
LIITE_4_Perustellun_päätelmän_huomioiminen_2024_01_12.pdf 165.86 kt
LIITE_5_Murtomaki_2_vastineet_luonnoksen_palautteeseen_2024_01_12.pdf 1.73 Mt
LIITE_9_Luontoarvojen_yhteenvetokartta_2024.pdf 4.74 Mt
LIITE_10_Murtomäki_2_kasvillisuus_ja_luontotyyppiselvitys_2023.pdf 6.33 Mt
LIITE_11a_Näkymäalueanalyysi_Murtomäki2_2023.pdf 9.01 Mt
LIITE_11b_Näkymäalueanalyysi_yhteisvaikutukset_2023.pdf 6.84 Mt
LIITE_12a_Havainnekuvat_OSA_1_2023.pdf 33.89 Mt
LIITE_12b_Havainnekuvat_OSA_2_2023.pdf 20.03 Mt
LIITE_13a_Murtomäki2_Melu_Välke.pdf 1.02 Mt
LIITE_13b_Murtomäki2_Yhteisvaikutukset_Melu_Välke.pdf 1.66 Mt
LIITE_14_Murtomäki 2 tuulivoimapuiston ja voimajohdon arkeologinen täydennysinventointi 2023.pdf 2.44 Mt
LIITE_15_Kuljetusselvitykset yhdistelmä Murtomäki 2 11.12.2023.pdf 14.25 Mt
LIITE_16_Esisuunnittelu Murtomäki 2 solar_Sitema oy.pdf 12.6 Mt
Murtomäki_2_YVA-selostus_2023-01-09 (1).pdf 37.05 Mt
Liite1_Tarkkakarttasarja VE1_AVE_SVE1_2.pdf 83.54 Mt
Liite1_Tarkkakarttasarja VE2_AVE_SVE1_2.pdf 83.56 Mt
Liite2_Murtomäki 2_YVO_lausunto_POPELY.pdf 408.56 kt
Liite3_Murtomäki 2_Arviointikriteerit.pdf 347.89 kt
Liite4_Murtomäki 2_Kasvillisuusselvitys 2021_painolaatu.pdf 38.6 Mt
Liite5_Murtomäki 2_Voimajohdon kasvillisuusselvitys 2022_nettilaatu.pdf 19.07 Mt
Liite6_Murtomäki 2_Liito-oravaselvitys 2021_nettilaatu.pdf 763.33 kt
Liite7_Murtomäki 2_Viitasammakkoselvitys 2021_nettilaatu.pdf 1.11 Mt
Liite8_Murtomäki 2_Lepakkoselvitys 2021_nettilaatu.pdf 1.23 Mt
Liite9_Murtomäki 2_Nisäkkäiden lumijälkilaskennat 2021_nettilaatu.pdf 2.69 Mt
Liite10_Murtomäki 2_Voimajohdon liito-oravaselvitys 2022_nettilaatu.pdf 835.99 kt
Liite11_Murtomäki 2_Voimajohdon viitasammakkoselvitys 2022_nettilaatu.pdf 1.46 Mt
Liite13_Murtomäki 2_Pesimälinnustoselvitys 2021_nettilaatu.pdf 1.48 Mt
Liite15_Murtomäki 2_Pöllöselvitys 2021_nettilaatu.pdf 1.6 Mt
Liite16_Murtomäki 2_Voimajohdon pesimälinnustoselvitys 2022_nettilaatu.pdf 1.37 Mt
Liite20_Murtomäki 2_Lintujen kevätmuuttoselvitys 2021_nettilaatu.pdf 1.4 Mt
Liite21_Murtomäki 2_Lintujen syysmuuttoselvitys 2021_nettilaatu.pdf 1.39 Mt
Liite22_Murtomäki 2_Lintujen törmäysmallinnus 2021_nettilaatu.pdf 934.88 kt
Liite23_Murtomäki 2_Hankealueella voimassa olevat maakuntakaavamerkinnät.pdf 144.44 kt
Liite24_Murtomäki 2_Voimajohtoreiteilla voimassa olevat maakuntakaavamerkinnät.pdf 172.42 kt
Liite25_Murtomäki 2_Näkymäalueanalyysit.pdf 60.29 Mt
Liite26_Murtomäki 2_Havainnekuvien koonti.pdf 119.91 Mt
Liite26a_Murtomäki 2_Havainnekuvien koonti_optimoitu.pdf 45.22 Mt
Liite26b_Murtomäki 2_Havainnekuvien koonti_optimoitu.pdf 21.46 Mt
Liite27_Murtomäki 2_Voimajohtoreitin SVE2 ilmakuvat_optimoitu.pdf 2.08 Mt
Liite28_Murtomäki 2_Arkeologinen inventointi 2021_nettilaatu.pdf 12.65 Mt
Liite29_Murtomäki 2_Voimajohdon arkeologinen inventointi 2022_nettilaatu.pdf 16.9 Mt
Liite30_Murtomäki 2_Melu_Välkemallinnusraportti_2022.pdf 1.64 Mt
Liite31_Murtomäki 2_Asukaskyselyraportti_2022.pdf 4.96 Mt
Liite32_Murtomäki 2_Melu_Välke_yhteismallinnusraportti.PDF 2.37 Mt