Pyhäjärven Callio

                                     Pyhäjärven Callio logo.
 
Vuonna 2021 kaivostoiminta loppuu. Kaivoksen alueelle on jo alkanut syntyä Pyhäjärven Callio, maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, monialainen toimintaympäristö, joka tarjoaa monipuolisia menestymisen mahdollisuuksia sekä uusille innovatiivisille hankkeille, että vakiintuneille, uusia toimintatapoja tavoitteleville yrityksille, samoin kuin koulutus-, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnalle.
 
Callio sijaitsee Pyhäjärvellä keskellä Suomea noin 450 kilometriä Helsingistä pohjoiseen ja lähellä yhteistyökorkeakouluja:
Oulun yliopisto (170 km), Itä-Suomen yliopisto (150 km) ja Jyväskylän yliopisto (180 km). Pyhäjärven kaupungissa on 5 000 asukasta. Kaupunki on saanut nimensä viereisen kalaisan, pinta-alaltaan 125 km2 suuren Pyhäjärven mukaan.
 
Pyhäjärvi sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella E75- ja 27-valtateiden risteyksessä. Kaupungista on vain kahden tunnin ajomatka viidelle eri lentoasemalle, joista yksi on kansainvälinen, Suomen toiseksi suurin Oulun lentoasema.
 
Pyhäjärvellä on myös erinomainen rautatieyhteys bioenergiajakeiden sekä suurten tai raskaiden komponenttien ja materiaalien kuljettamiseen.
 

Yhteystiedot
Pyhäjärven kaupunki
Ollintie 26
86800 Pyhäsalmi
 
Kehitysjohtaja
Sakari Nokela
p. 040 180 9511
sakari.nokela(at)pyhajarvi.fi
https://callio.info/
 
Seuraa meitä:
Callio facebookissaCallio Twitterissä.Callio LinkedInissä.Callio Youtubessa.